Tiistai 30.11.2010 klo 16.25
Tv 1
Tehtävä lähiössä
Miljoonan suomalaisen koti on lähiössä. 10-osaisessa sarjassa etsitään suomen parhaita lähiöitä, koteja, taloja ja pihoja. Ensimmäisessä jaksossa mennään Helsingin pihlajanmäkeen ja Tampereen Hervantaan.
Vaikka tieto tänne tuli hieman myöhässä, niin ohjelma on katsottavissa Yle Areenassa muutaman viikon ajan!
30.11.2010
13.11.2010
Viidakkoon ja takaisin
Eilen Helsinginsanomissa oli juttu, kuinka Itä-Pasilan asukkaat ovat kyllästyneet siihen, että heidän kaupunginosaansa väitetään synkäksi, kurjaksi ja turvattomaksi.
*Linkki*
Sivun alalaidassa olevia kommentteja kuinn lukee, niistä käy todellakin hyvin selville se, mikä jo lukee linkissä ja otsikossa "itä-pasilan asukkaat kyllästyivät arvosteluun". Eli, kommenteistakin luettuna, noin karkeasti jaoteltuna, 99% niistä jotka asuvat alueella puolustava aluetta, ja kielteisistä kommenteista 99% tulee ihmisiltä, jotka eivät välttämättä ole koskaan edes kyseisellä asuinalueella käyneet.
Pitävätkö ihmiset betonilähiöitä pelottavina siksi, että heillä on niistä huonoja kokemuksia? Siksi että ne ovat rumia? Vai kenties siksi, että ovat lukenee jostain alueesta (aivan sama onko kyseessä rovaniemen, vai helsingin lähiö) lehdestä huonoja ja pelottavia uutisia alueella liikkuvista kellarikomeroihin murtautivista nisteistä.. Tämän perusteellahan on helppo tuomita koko alue, ja elää onnellisena omassa kauniissa kaupunginosassaan.
Eihän hyvällä asuinalueella tehdään koskaan mitään pahaa? Tai ainakaan sitä ei nähdä (koska ei haluta?).
Ovatko betonilähiöt sitten aina rumia? Mikä lopulta edes on rumaa? No, se on varmaa ettei 60- ja 70-luvun betonirakentaminen aina ollut ehkä kaunistakaan, mutta eivät kai pelkät rakennukset luo lähiötä. Eikö koko asuinalueeseen vaikuta myös muu ympäristö; puistot, koulut, palvelut, ihmiset.
Myös nuo betonitalot, juna-asemat, 70-luvulla rakennetut vanhat kauppakeskukset, parkkihalit, repeytyneen asfaltin saumat ja pakkasessa lohkeilleen laatta-kivet voivat olla kauniita. Graffitit ja tagit luovat meluaitoihin ja alikulkutunneilihin oman tunnelmansa. Pelkkä sotkeminen spray-maalein tai tussein on tietysti rumaa, mutta huoella tehdyt kuvat,tekstit ja tagit jopa kaunistavat sitä betoniviidakkoa, ne kuuluvat sinne. Asiaan perehtyneelle graffitit voivat toimia jopa nuolina, tai karttana betoniviidakossa.
Ihmiset arvostavat luontoa ja sen kauneutta, ja onhan se suomessa hyvin ymmärrettävää, täällä kun luonto on lähes jokaiselle tärkeä asia. Hyvin harva alue (aivan kaupungin ydinkeskustoja lukuunottamatta) on suomalaisissa kaupungeissa kuitenkaan pelkkää betoniviidakkoa. Jokaisessa lähiössä on metsää, polkua tai niittyä, jossa pääsee edes hetkeksi pois asfaltilta, ja saattaa kuulla lintujen laulavan, nähdä auringon paistavan ja istahtaa ruohikolle.
Ja niile, jotka väittät, että lähiöiden metsät ovat juoppojen ja narkkareiden täyttämiä, ja ruohikot täynnä ruiskukukkia, niin voi sanoa sen verran, että voisin melkein väittää, ettei suomesta löydy kaupunkia, jossa bussiin hyppäämällä ja huristelemalla 10-20min kaupungin ulkopuolelle ei löytyisi koskematonta metsää.
Entä sitten näiden "huonojen" alueiden ihmiset, asukkaat ja yhteiselo ja yhteisö. Onko niissä turvatonta ja huono asua?
Itse olen asunut suomessa muutamassa isossa/keskisuuressa kaupungissa, ja sekä nk. hyvillä että huonoilla asuinalueilla, joten minulla on edes hieman vertailukohtaa.
Oman huomioni mukaan näillä huonoilla asuinaluilla on ihmisillä parempi yhteishenki. Kyllä, luit oikein, yhteishenki, sellaistakin vielä löytyy. Ihmiset välittävät muustakin kuin vain itsestään.
Pihalla katsotaan myös sen naapurin pirkkoliisan perään, samalla kuin omien lasten. Jos nähdään joku outo naapurin polkupyörän kimpussa, mennään kysymään millä asialla ihminen liikkuu. Tervehditään ihmisiä, ja aina on aikaa vaihtaa muutama sana lasten koulumestyksestä tai koiran voinnista.
Nämä lähiöt tuntuvat olevan omia pieniä kyläyhteisöjään, joissa puolustetaan toisiaan.
Paremmilla alueilla taas, ihmisllä tuntuu olevan hirvittävä kateus ja kilpailuvietti. Kenen vaimolla on uusinta muotia oleva ulkoilupuku, hienoin auto tai uusinta mallia oleva ruohonleikkuri.
Yhteisöllisyys katoaa näillä alueilla. Jokaisella on oma elämä, ja oma rauha, vahingossakaan ei kysytä mitä naapurille kuuluu. Tervehtiminenkin saattaisi viivästyttää pahimmassa tapauksessa omaa ehtimistä siihen hyvin palkattuun työhön.
Kumman kaltaisessa ympäristössä itse haluan elää ja asua, kasvattaa tulvat lapseni ja viettää vanhuuteni, vastaus on kieltämättä aika helppo.
Lopuksi vielä maininta eräästä suomalaisesta leffasta. *Linkki*
Nousukausi, hyvä, vuonna 2003 vuoden parhaaksi kotimaiseksi elokuvaksi valittu lähiöaiheinen elokuva.
*Linkki*
Sivun alalaidassa olevia kommentteja kuinn lukee, niistä käy todellakin hyvin selville se, mikä jo lukee linkissä ja otsikossa "itä-pasilan asukkaat kyllästyivät arvosteluun". Eli, kommenteistakin luettuna, noin karkeasti jaoteltuna, 99% niistä jotka asuvat alueella puolustava aluetta, ja kielteisistä kommenteista 99% tulee ihmisiltä, jotka eivät välttämättä ole koskaan edes kyseisellä asuinalueella käyneet.
Pitävätkö ihmiset betonilähiöitä pelottavina siksi, että heillä on niistä huonoja kokemuksia? Siksi että ne ovat rumia? Vai kenties siksi, että ovat lukenee jostain alueesta (aivan sama onko kyseessä rovaniemen, vai helsingin lähiö) lehdestä huonoja ja pelottavia uutisia alueella liikkuvista kellarikomeroihin murtautivista nisteistä.. Tämän perusteellahan on helppo tuomita koko alue, ja elää onnellisena omassa kauniissa kaupunginosassaan.
Eihän hyvällä asuinalueella tehdään koskaan mitään pahaa? Tai ainakaan sitä ei nähdä (koska ei haluta?).
Ovatko betonilähiöt sitten aina rumia? Mikä lopulta edes on rumaa? No, se on varmaa ettei 60- ja 70-luvun betonirakentaminen aina ollut ehkä kaunistakaan, mutta eivät kai pelkät rakennukset luo lähiötä. Eikö koko asuinalueeseen vaikuta myös muu ympäristö; puistot, koulut, palvelut, ihmiset.
Myös nuo betonitalot, juna-asemat, 70-luvulla rakennetut vanhat kauppakeskukset, parkkihalit, repeytyneen asfaltin saumat ja pakkasessa lohkeilleen laatta-kivet voivat olla kauniita. Graffitit ja tagit luovat meluaitoihin ja alikulkutunneilihin oman tunnelmansa. Pelkkä sotkeminen spray-maalein tai tussein on tietysti rumaa, mutta huoella tehdyt kuvat,tekstit ja tagit jopa kaunistavat sitä betoniviidakkoa, ne kuuluvat sinne. Asiaan perehtyneelle graffitit voivat toimia jopa nuolina, tai karttana betoniviidakossa.
Ihmiset arvostavat luontoa ja sen kauneutta, ja onhan se suomessa hyvin ymmärrettävää, täällä kun luonto on lähes jokaiselle tärkeä asia. Hyvin harva alue (aivan kaupungin ydinkeskustoja lukuunottamatta) on suomalaisissa kaupungeissa kuitenkaan pelkkää betoniviidakkoa. Jokaisessa lähiössä on metsää, polkua tai niittyä, jossa pääsee edes hetkeksi pois asfaltilta, ja saattaa kuulla lintujen laulavan, nähdä auringon paistavan ja istahtaa ruohikolle.
Ja niile, jotka väittät, että lähiöiden metsät ovat juoppojen ja narkkareiden täyttämiä, ja ruohikot täynnä ruiskukukkia, niin voi sanoa sen verran, että voisin melkein väittää, ettei suomesta löydy kaupunkia, jossa bussiin hyppäämällä ja huristelemalla 10-20min kaupungin ulkopuolelle ei löytyisi koskematonta metsää.
Entä sitten näiden "huonojen" alueiden ihmiset, asukkaat ja yhteiselo ja yhteisö. Onko niissä turvatonta ja huono asua?
Itse olen asunut suomessa muutamassa isossa/keskisuuressa kaupungissa, ja sekä nk. hyvillä että huonoilla asuinalueilla, joten minulla on edes hieman vertailukohtaa.
Oman huomioni mukaan näillä huonoilla asuinaluilla on ihmisillä parempi yhteishenki. Kyllä, luit oikein, yhteishenki, sellaistakin vielä löytyy. Ihmiset välittävät muustakin kuin vain itsestään.
Pihalla katsotaan myös sen naapurin pirkkoliisan perään, samalla kuin omien lasten. Jos nähdään joku outo naapurin polkupyörän kimpussa, mennään kysymään millä asialla ihminen liikkuu. Tervehditään ihmisiä, ja aina on aikaa vaihtaa muutama sana lasten koulumestyksestä tai koiran voinnista.
Nämä lähiöt tuntuvat olevan omia pieniä kyläyhteisöjään, joissa puolustetaan toisiaan.
Paremmilla alueilla taas, ihmisllä tuntuu olevan hirvittävä kateus ja kilpailuvietti. Kenen vaimolla on uusinta muotia oleva ulkoilupuku, hienoin auto tai uusinta mallia oleva ruohonleikkuri.
Yhteisöllisyys katoaa näillä alueilla. Jokaisella on oma elämä, ja oma rauha, vahingossakaan ei kysytä mitä naapurille kuuluu. Tervehtiminenkin saattaisi viivästyttää pahimmassa tapauksessa omaa ehtimistä siihen hyvin palkattuun työhön.
Kumman kaltaisessa ympäristössä itse haluan elää ja asua, kasvattaa tulvat lapseni ja viettää vanhuuteni, vastaus on kieltämättä aika helppo.
Lopuksi vielä maininta eräästä suomalaisesta leffasta. *Linkki*
Nousukausi, hyvä, vuonna 2003 vuoden parhaaksi kotimaiseksi elokuvaksi valittu lähiöaiheinen elokuva.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)